05.10.2011 11:00

Palautetta Turkin tv-työstä

Vuodesta 2007 lähtien Avainmedia on ollut mukana turkinkielisessä tv-työssä Kanal Hayat -kanavalla. Ohjelmat ovat osoittaneet kristillisen median tehon muslimimaissa.

Kanal Hayatissa (Elämän Kanava) on paljon, mistä iloita. Ensinnäkin me haluamme iloita niistä ihmisistä, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan pelastajanaan tai ovat kokeneet muita Jumalan ihmeitä. Saamme Turkista jatkuvasti todistuksia ihmisiltä, jotka ovat päättäneet tulla kristityiksi. Aina kun kuulemme tämän hyvän uutisen, me tiedämme, että kaikki investoinnit ja uhraukset ovat olleet sen arvoisia.

Tietenkään kaikki palautteet eivät ole myönteisiä. Joka kuukausi saamme puhelinsoittoja ja sähköposteja, joissa meitä kehotetaan lähtemään maasta; me olemme idiootteja; me loukkaamme islamia; islam on ainoa oikea uskonto jne.

Rukoilettehan "Hasanin" puolesta, joka vastaa kaikkiin puheluihin iltaisin ja viikonloppuisin. Hän on se, joka vastaa kaikkiin vihaistenkin ihmisten soittoihin. "Hasan" on todella ainutlaatuinen persoona ja oikea lahja Kanal Hayatille. Hän tarvitsee esirukoustamme samoin kuin koko hänen perheensä.

Rukoilettehan myös ohjelmien juontajien puolesta, sillä he ovat hyvin näkyvässä asemassa.

Jälkihoitotyötä tekevä Hasan kirjoittaa: "Vierailimme uskovien luona joissakin kaupungeissa Marmaran alueella. Johdimme kokousta eräässä kodissa, jonka omistaja tuli Herraan uskovaksi Kanal Hayatin kautta. Kiitos Herralle, kolme muuta naista tuli Herran tykö noissa kaupungeissa. Eräällä paikkakunnalla uskovat päättivät perustaa säännöllisen kotisolun. Heitä on mukana kymmenkunta. Ainakin puolet heistä on tullut uskoon Kanal Hayatin kautta.

Palautteita kanavan katselijoilta

 ● "Olen sinkku. Mutta minulla on moraaliton suhde naimisissa olevan naisen kanssa. Olen katsellut kanavaanne viikon verran. Tiedän, että elän vääränlaisessa suhteessa. Tunnen itseni madoksi. Tosi on, että olen joutunut tähän tilanteeseen islaminuskon seurauksena. Haluaisin tehdä itsemurhan. Antaisiko Jumala anteeksi? Tätä kysyin teiltä puhelimessa."

● "Muslimien tekemät väkivallan teot ympäri maailmaa ovat saaneet minut mietteliääksi. Nyt katson teidän kanavaanne ja se on ollut minulle hyväksi."

● "Katsottuani Kanal Hayatia pyysin Uutta testamenttia, jota nyt luen. Miten voin uskoa Jeesukseen, kertokaa minulle. Vai voinko mennä jonnekin Antalyan ulkopuolelle, jossa joku voisi auttaa minua?"

● "Kymmenvuotiaana kävin moskeijassa. Sen jälkeen en sinne koskaan enää halunnut. Sydämessäni oli vihaa. Kylän imaami on tyly minulle, ja hän kysyy miksen käy moskeijassa. Mutta ohjelmienne kautta minä kuulen Jeesuksesta."

● "Henkilöllisyyskorttini osoittaa uskontoni olevan islam, mutta en tunne itseäni muslimiksi. Olen uneksinut Jeesuksesta vuosien ajan. Mitä se tarkoittaa?"